Elä, opi, koe, että myöhemmin ei kaduta

Oon ollut taas järjettömän mietteliäällä tuulella viime aikoina ja haluaisin kirjoittaa ne kaikki pienetkin asiat paperille tai blogiin, mutta jotenkin en vain saa puettua niitä sanoiksi. Ajatukset ovat ristiriitaiset monilla elämän osa-alueilla. Ehkäpä selkeimmältä ja pysyvimmältä tuntuu tällä hetkellä rakkaus, josta olen mielettömän onnellinen.

Meillä menee hyvin. Arkiromantiikkaa pursuava elämä iloine ja suruineen lämmittää kylminä syysiltoina enemmän kuin aurinkoenergia tai sähkölämmitys. Olen pikkuhiljaa herännyt todellisuuteen siitä, että olen lain edessä aikuinen: voisimme toteuttaa vaikka heti huomenna tuhannet haaveemme. On kuitenkin ihanaa jättää asioita odottamaan tulevaa.
On myös hykerryttävä tunne, kun ymmärtää, että minut otetaan tosissaan rakkaudessa. Vanhempani uskovat, että heidän pieni tyttärensä aivan aikuisten oikeasti on parisuhteessa, jonka pohjapiirroksesta löytyy kantavia tukipilareita, kuten suunnitelmia, joiden ympärille muodostuu kaunis ja odottamisen arvoinen yhteinen elämä.

Olen oppinut arvostamaan elämän pieniä asioita. Itsetuntoni elää nyt tähän astisen elämän vahvimpia aikoja. Kiitos rakastetun, joka saa minut ymmärtämään, että en ole universumin säälittävin naisenalku, vaan minussakin elää hyviä ja ihastuttavia asioita.

Olen oppinut arvostamaan kahden ihmisen muodostamaa liittoa, vilpitöntä sitoutumista ja silmiin katsomista. Olen oppinut arvostamaan elämän lahjaa, sitä tyhjää taulua, jonka vanhempani minulle antoivat syntymässä, jotta voisin siihen maalata elämäni. Olen löytänyt itsestäni puolen, joka tahtoo myös joskus antaa pienelle sielulle tyhjän taulun: elämän.

Olen 18-vuotias nainen, jolla siintää silmissä kokemisen arvoinen elämä.


.
.




.

Don't let go Never give up, it's such a wonderful life