Nykyiset tyttöystävät, ne meitä sietävät

Siitä on taas ikuisuus kun viimeksi avasin Bloggerin.

Hurjan paljon on tapahtunut.
Niin paljon, että sitä ei saa millään mahtumaan muutamaan hassuun lauseeseen.
Joka tapauksessa, olen vieläkin matkalla Mandartaniaan:
tahdon matkalleni paljon voimaa, rakkautta ja ymmärrystä.
En ole vielä valmis, en lähelläkään sitä, mitä tahtoisin olla.

On niin helppo olla onnellinen

Niin paljon rakastan<3

What would you wish for if you had one chance?

Can we pretend that airplanes
In the night sky
Are like shooting stars
I could really use a wish right now
Wish right now, wish right now

Viimeiset kesälomaviikot ovat nyt käytetty loppuun.
Koulu, niinpä siis myös viimeinen lukiovuosi, alkoi tänään ihan mukavissa merkeissä. Lukujärjestys huusi tyhjyyttä, joka antaa täten tilaa yo-kirjoituksiin valmistautumiseen.
Muutaman kuukauden ajan olen ankarasti pohtinut itseäni ja sitä, mikä oikein olen naisiani: mihin panokseni riittää, kestänkö paineen vai pitääkö jostain luopua?
Muutama viikko sitten tein päätöksen, joka toivon mukaan ajan kuluessa myös todistaa itsensä oikeaksi. Ainakin se tällä hetkellä tuntui parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta: irtisanouduin siis työpaikastani. Parhaillaan elelen kahden viikon irtisanomisaikaa ja tänään on neljänneksi viimeinen työpäiväni.
Oloni on äärettömän helpottunut. Ei enää itkunsekavia iltoja väsymyksen ja paineen takia. Nyt voin levätä edes hieman enemmän kuin ennen. Kolme vuotta työelämässä tässä iässä on kasvattava kokemus, mutta jossain vaiheessa on pakko pysähtyä: hengittää ja antaa itsellensä ansaittu elämä.
.


Kerran kuiskasin hiljaa pyynnön taivaalle,
joku sen kuuli ja päätti toteuttaa:
ensi viikolla Krista muuttaa tänne!


Olen odottanut Sinua.
♥

Tiedäthän sä kuinka onnekas oot kun sä saat yksinoikeudella nauttia melodraamasta?

Pahoitteluni päivittämisen puutteesta.
Ensi viikolla luvassa syvällistä ja ei niin syvällistä pohdintaa viime ajoista!

♥: Niina